Author Archives: kirsialmsiira

About kirsialmsiira

Porilainen Helsingissä. Ajatuksia elämästä.

Mitäs me kiusaajat

Katsoitko sen videon, missä ex-Miss Suomi Sara Chafak oli unohtanut suomen kielen kolmessa viikossa? Eipä nolo pätkä.

Chafak vieraili Radio Suomipopissa kertomassa kokemuksiaan kuvausreissulta Los Angelesistä. Hän kuvasi kolmen viikon ajan prinssi Rami Jaber Al Husseinin ohjaamaa Fate-elokuvaa Pako-sarjan tähtien kanssa. Chafakilla on leffassa puherooli.

Chafakin radiohaastattelussa käyttämät englanninkieliset ilmaisut oli leikattu jälkikäteen puolentoistaminuutin videoksi, jossa kuuluivat muun muassa seuraavat lausahdukset:

Oli tosi kiva näytellä sellaista parttia. On mulla aika paljon laineja. Oli tosi outgoing on the set. Joskus on niitä bad hair dayta. First of all feel free to say.

Videopätkä nousi somessa viikon hitiksi. Sitä jakoivat myös useat tiedotusvälineet.

Ei hemmetti, miten noloa! Kauneus ja fiksuus eivät näytä asuvan samassa päässä! Dorka! Idiootti! Nämä ovat otteita Facebookissa kiertäneen videon kommenttikentistä.

Nopea etsintä netistä antaa nettikiusaamisesta osumia vain lasten ja nuorten kohdalla. Aikuisten ehkä ajatellaan olevan sen yläpuolella.

Mannerheimin lastensuojeluliitto listaa sivuillaan netttikiusaamiseksi muun maussa seuraavat asiat:

  • Pilkkaavat tai uhkaavat viestit
  • Juorujen tai henkilökohtaisten tietojen levittämisen
  • Valokuvien manipuloinnin ja levittämisen

Nuortenelamaa.fi-sivustolla nettikiusaamisesta kirjoitetaan näin: Nettikiusaaminen voi olla esimerkiksi pilkkaamista, uhkailua, toisen henkilön yksityisten tietojen levittämistä tai toisena ihmisenä esiintymistä. Pienikin vitsiksi tarkoitettu pila voi saada yllättäen suuret mittasuhteet.

Meistä useimmat tuomitsevat nettikiusaamisen, kun kohteena on lapsi, nuori tai se tapahtuu ”jossain muaalla”. Kun missin kielivideo tulee omaan somevirtaan, on ihan ok jakaa klippiä, tykätä siitä ja keksiä kommenttikenttään uusia haukkumanimiä hänelle. Ehkä ajattelemme, että julkisuudessa olevan ihmisen mollaaminen on vähemmän kiusaamista.

Näin me toimimme. Me oman elämämme ihan aikuiset nettikiusaajat.

 

 

Advertisements

Työssäkäymisen synti

img_4614

Pienen lapsen äiti voi tehdä vuonna 2016 paljon asioita: hän voi kuntoilla, viettää aikaa puolisonsa kanssa ravintolassa, matkustaa tai nauttia omasta ajasta vaikka hierojalla. Yksi asia äideiltä on kielletty. Se on työnteko.

Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin otti kantaa äitien työssäkäymiseen hoitovapaan aikana kuluneella viikolla. Hän kommentoi Twitterissä mainosta, jossa kerrottiin yrityksen välittävän hoitovapaalla olevia asiantuntijoita eri projekteihin. Mamwork ei kerro välittävänsä erityisesti naisia töihin, mutta firman nimi viittaa äiteihin. Selin vastasi mainokseen: “Hoitovapaan tarkoitus on HOITAA lastaan!” Vastaus kirvoitti vilkkaan keskustelun Twitterissä. Myöhemmin Selin sanoi MTV Uutisten nettisivuilla keskustelun lähteneen väärille raiteille. Hän kirjoitti myös blogin aiheesta PAM:in sivuille. Tässä kirjoituksessa hän pitikin kannatettavana työllistymistä  myös perhevapaiden aikana työelämäkontaktin säilyttämiseksi.

Hoitovapaan kotihoidontukea maksetaan alle 3-vuotiaasta lapsesta silloin, kun lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa, vaan kotihoidossa. Jos lasta siis hoitaa isä, mummu, vaari tai kummi, lapsi on kotihoidossa. Kotihoidontukea maksetaan Suomessa, jos lasta hoitaa:

  • Äiti, isä tai joku muu huoltaja
  • Vanhemman tai huoltajan kanssa asuva avo- tai aviopuoliso
  • Lapsesta huolehtiva muu henkilö tai palkattu hoitaja (Lähde: Kela)

Olen 7- ja 3-vuotiaiden tyttöjen äiti. Aloitin työt keikkaluonteisesti heidän ollessaan muutaman kuukauden ikäisiä. Olin silloin vielä vanhenpainvapaalla. Mieheni hoiti noina kertoina lapsiamme. Kommentit, joita sain osakseni, palasivat mieleeni Selinin tviitin myötä. Monen tuttuni ja etenkin tuntemattoman mielestä paikkani ei todellakaan olisi ollut töissä. Ei edes kerran viikossa, ei edes viittä tuntia kerrallaan.

Kärkkäimmät arvostelijat lähestyivät anonyymeillä sähköposteilla tai kommentoivat työssäkäyntiäni lapsiaiheisilla keskustelupalstoilla. Kasvokkain minulta kysyttiin, kuinka olen voinut hylätä lapseni, enkö rakasta heitä ja tiedänkö, mitä äidittömyys merkitsee tytöilleni? Lasteni ollessa hyvin pieniä kävin joskus baarissa, tunteja kestävissä juoksutapahtumissa tai ystävieni kanssa jopa yön yli kestävillä “tyttöjen reissuilla”. Näiden poissaolojen kohdalla ei kukaan tietääkseni kyseenalaistanut rakkauttani omia lapsiani kohtaan.

Risteilyt, kahvittelut, hoitolakäynnit – näitä monet perustelevat äitien jaksamisella ja lapsen hoitamisen jakamisella esimerkiksi toisen vanhemman kanssa. Työssäkäymisen synnille ei omalla kohdallani löytynyt lieventäviä asianhaaroja. Sitä ei ollut alihankkijan kautta tehtävä työ, jonka luonteen vuoksi halusin pitää itseni “tyrkyllä”. Silläkään ei ollut merkitystä, että tein töitä pääosin aamyöllä ja aamulla, jolloin lapseni nukkuivat eikä sillä, että olen aina nauttinut työstäni hyvin paljon.

Selin perusteli kielteistä kantaansa äitien työskentelyyn hoitovapaalla muun muassa sillä, että se murentaa sosiaaliturvaa. Hän oli liittänyt tviittiinsä myös maininnan verotuksesta. Omasta kokemukestani voin sanoa, että perhevapaiden aikana tehdystä työstä maksetaan ihan yhtä lailla veroa kuin muustakin työstä. Itse en ymmärrä myöskään yhteyttä sosiaaliturvan heikkenemiseen.

Vanhempainrahaa maksetaan seuraavilla perusteilla:

  • Äiti ja isä voivat työskennellä vanhempainvapaan aikana
  • Vanhempainraha maksetaan työskentelyn ajalta vähimmäismääräisenä
  • Osittaista vanhempainvapaata äiti ja isä voivat pitää samaan aikaan, jolloin molemmat tekevät osa-aikatyötä ja saavat osittaista vanhempainrahaa (Lähde: Kela)

Vaikka Selin paikkasikin sanomisiaan, tuntuu naisvaltaisen liiton pomon ulostulo entisajan kalskahdukselta. Pienten lasten äidit ja työelämä ovat vieläkin liian kova pala purtavaksi, jopa naisille itselleen.

Olisinko onnellinen ilman lapsia?

Image

Usea lapseton ystäväni pohtii kolmenkympin tujakoilla elämänmittaisia ratkaisujaan.

Moni on kysynytkin, millaista – ja kuinka onnellista – minun elämäni olisi ilman 1- ja 5-vuotiaita tyttäriäni. Olen vastannut jokaiselle, kuten kai äitinä minun pitääkin:

  1. Vasta lasten jälkeen tiedän, mitä on rakkaus.
  2. Pienen ihmisen kiintymys minua kohtaan on pakahduttavinta, mitä olen kokenut.
  3. Aikaisemmin olin itsekäs. Nyt toisen ihmisen tarpeet ovat omieni edellä ja se on kasvattanut minusta tasapainoisemman ihmisen.

Onhan tuo kaikki totta, mutta: blaabaa, blaablaa, blaa, blaa, blaa.

On vaikea olla täysin rehellinen varsinkin silloin, kun joutuu vastaamaan eri tavalla kuin yleinen hyväksyntä sallii. Yhdelle tulevaisuuttaan miettivälle uskalsin kertoa, mitä oikeasti ajattelen.

Myös elämäni ilman lapsia olisi hyvin onnellista koska, en tiennyt tätä:

  1. Et ikinä pysty varautumaan huolen määrään, jota koet.

Olen saanut kaksi huikean hauskaa, etevää ja arvioni mukaan hyväsydämistä lasta. Heidän syntymänsä jälkeen elämäni muuttui täysin, ehkä lopullisesti. Entisen vitsiniekkatehokkuus-Kirsin tilalle on tullut huolestusahdistus-Kirsi, joka pohtii maailmaa lastensa näkökulmasta.

Mitä, jos jäätiköt sulavat ja lapseni hukkuvat tänne? Mitä, jos itänaapurissa joltain lähtee mopo käsistä ja Suomi vallataan? Entä, sitten jos se yksi hoidotta jäänyt ihmisparka luulee lastani möröksi ja hakkaa hänet? Entä, jos tyttäreni koulutiellä joku ei pysähdykään suojatien kohdalle? Entä, jos ajan kolarin ja lapseni jäävät äidittömiksi?

2. Et enää koskaan määrää itse arjestasi.

Peruutat tulevaisuudessa jokaisen jumppatunnin, kaverilounaan, illanvieton, tapaamisen ja firman pikkujoulun, kun lapsesi sairastuu. Vaikka tiedät, että toinen aikuinen pystyy hänet kyllä hoitamaan, huomaat pian, ettet pysty olemaan korvatulehduspotilaan luota kovinkaan pitkään pois.

3. Alat näyttää kassi-Almalta

Kun ennen huolehdit ulkoisesta siisteydestäsi huomaat pian, että pelkkä suihkussakäynti on joskus mahdotonta.

Työpäiväsi alkaa yhdeksältä. Mies on työreissulla. Pienempi lapsi herää kello 5. Isompi lapsi on vietävä hoitoon ennen työpäivän alkua; puettava, syötettävä. Mummu on tulossa hoitamaan nuorempaa lasta. Sitä ennen on kammattava oma naama. Isompi ei halua pukea, pienempi ei halua syödä, toinen huutaa, toinenkin. Nyt mennään suihkuun. Ei mennä, eiko mennään, ei mennä.

Matkalla töihin laitat punaisissa valoissa ripsaria.

Sika haluaa Guggenheimin

image

Me ollaan kaikki sitä mieltä, et me tarvitaan uusi Lastensairaala Helsinkiin eikä mitään Guggenheimia. Ei me ihan tiedetä, et miten ne niinko liittyy yhteen, mut kummiski.

Tai me tiedetään, et se uusi sairaala on tulossa jo, mut aina, kun me vastustetaan sitä Guggenheimii, niin me puhutaan siitä sairaalasta kans.

Meillä ei ole edelleenkää harmainta haisunäätää, et miks siitä sairaalasta ja Guggigsest pitää puhua samas lausees, mut me puhutaa, kun muutki puhuu.

Moni kaupunginvaltuutettukin kirjoittaa Guggenheimista blogissaan tai Faces ja Twitteris. Nekin puhuu kipeistä lapsista samalla. Ja mielipidettä on kuulkaa kysytty kansanedustajiltakin. Ja sitten nekin kysyy meiltä, et sairaala pienille lapsille vai joku amerikkalaisuuden ilmentymä?

Eikä se Giggenguggeli edes menesty. Joku sanoi meille, että sitä ei ole saatu toimimaan Pietaris tai Las Vegasis, vai oliks se Berliinis. Mut niinko pointti on, että millai täällä sit muka.

Jenkkibisnes tulis hei tänne, veis meen verorahat, päiväkotipaikat, iltiskerhot ja heikentäis meen terveydenhuoltoo, opintotukee, työttömyysturvaa ja niinko kaikkee.

Ja taas me mainitaan se Lastensairaala.

Vieläkään me ei ymmärretä ihan sitä suoraa yhteyttä, mut miettikää ny itte. Meil on toisessa vaakakupissa sairaat lapset, mätänevä sairaala ja tarve uuteen. Ja toises kuule joku saakelin Guggenheim.

Et kumman sää valkkaisit? Hä!

Päiväkoti teki Arskasta narkkarin

Image

Ne katsovat jo odotusaikana ostoskoriisi: onko siellä pastöroimatonta juustoa, graavattua kalaa tai muuta, ruokaa, joka vahingoittaa lastasi, hei. Ja ne huomauttavatkin siitä. Niillä on kato oikeus. Sä olet raskaana. Siinä sä sitten selität naama punaisena, et vieraita varten mä vaan.

Synnytystavastakin niillä on sanottavaa. Itse ne synnyttävät ilman kipulääkkeitä. Hammaslääkärissä ne ottavat puudutusta, mutta ne ovat lukeneet, että lapselle on parasta syntyä ihan luomuna. Ne tietävät sen, eivätkä ne hyväksy, jos sinä valitset toisin.

Imetyksestä ja pulloruokinnastakin ne tietävät. Se, mikä heille on valikoitunut on kaikille lapsille parasta.  Mikä se onkaan, siitä on aina tutkimustuloksia väitteiden tueksi. Ja ovat ne googlanneetkin, että kyllä ne ovat oikeassa.

Ja sitten kun olet  saanut kasvatettua väärin synnytetyn ja ruokitun sulosuukkusi reilun vuoden ikään, koko yhteiskunta liittyy tietävien ryhmään. Ne tietävät, mikä teidän perheellenne ja lapsellenne passaa parhaiten.

Päiväkodeista ne kaikki eivät tykkää. Joku ammattilainen tiesi sanoa niille, että ryhmät ovat  isoja ja henkilökunta voi huonosti. Yks Arska vietiin päiväkotiin, kun se oli vähän reilun vuoden ja narkkari siitä tuli. Et siinä kuule todiste.

Useimmat niistä toivovat, että sä hoitaisit sun lapset kotona. Tai jos sä olet nainen. Et miehelle se on hankalampaa. Tutkimustuloksetkin kertovat, että kotihoito on parasta. Kaikille.

Mut yks kasvatuasalan ammattilainen kyllä sanoi netissä, että lapsi tarvii virikkeitä. Et kuka niitä kotona osaa antaa. Tavallaan tää tieto vähän hämmentää sua.

Ja sit on vielä se, että äidit pitäisi saada töihin. Sen Arskan äiti oli töissä ja nyt se piikittää, et ei sekään sit toimi. Mut kumminki sä just luit, että Suomi ei pärjää ja naiset eivät pärjää, jos ne ovat parhaat vuotensa himas. Et sä sitäkään niinko halua.

Ne tietävät olivat  nähneet lehdessä, ettei alle kouluikäisten lasten pitäisi  harrastaa vielä mitään. Arskallakin oli viisivuotiaana fudista kaksi kertaa viikossa  ja kyl te näitte, mitä sille kävi. Mut sitten taas koko Suomi on huolissaan lihoavista, liikkumattomista lapsistamme.  Äh. Sitten sä oot taas ihan, et mitvit.

Ja sit sä mietit, et miks sä teit väärin. Et miks suppusuusta ei tullukaan täydellistä. Miks se niinko oireilee koulussakin. Sillon sä mietit, että miksi sä et laittanut sitä päiväkotiin, tai ollut laittamatta. Mennyt töihin tai ollut menemättä. Imettänyt tai antanut pullosta.

Hei, me erotaan!

Image

Lehdissä väitetään, että ihmiset eroavat liian helposti, laittavat lusikat jakoon, vaihtavat kahteen osoitteseen.

Tilastotkin sen kertovat: vuonna 2012 naimisiin meni 28 878 paria. Vaikka avioeroja oli vähemmän kuin edellisena vuonna, kirjoitettiin Suomessa viime vuonna 13 040 kertaa nimi avioeropaperiin.

Useat niistä pareista olivat varmasti jo sinnitelleet yhdessä jopa vuosiakin. Ehkä lasten takia, ehkä siksi että on yhteinen talo ja autokin.

Silti väitetään, että suomalaiset, ME, eroamme liian helposti. Rikomme perheemme, perkele!

Olen eri mieltä.

Emme me liian heppoisin perustein eroa. Menemme liian heppoisin perustein naimisiin.

Minkä ihmeen ihmisenmuutosuunin kuvittelemme avioliiton olevan. Jos minun poikaystäväni olisi seurusteluaikoina nappaillut olusen pari illassa, miksi ihmeessä kuvittelisin että asia muuttuisi kun olemme naimisissa. Siinä sitten ihmettelisin muutaman vuoden päästä, et saakeli, tommosen juoponko mä nain.

Yksi kavereistani erosi, kun hänen miehensä epäsosiaalisuus alkoi haitata suhdetta. Mies ei liiemmin välittänyt ystäväni kavereista, oli illanistujaisissa hissukseen, viihtyi parhaiten omissa oloissaan. Yllätyksenä tämän ei olisi pitänyt kaverilleni tulla, sillä mies oli ihan samanlainen jo heidän seurusteluaikanaan.

Semmosenkin keissin tiedän, että nainen oli suuttuesaan todella paha suustaan ja kaikkien harmiksi hän myös suuttui usein. Oman poikaystävänsä hän haukkui lyttyyn: tyhmä, laiska, puuaivo, imbesilli jne. Kaveritkin saivat välillä osansa. Toki paljon hyvääkin siinä ihmisessä oli. No, sen poikaystävä tiedosti tämän vihanhallintaongelman, mutta jotenkin kai ajatteli, että kyllä se siitä rauhoittuu. Sitten kato, kun mennään naimisiin ja tulee niit lapsiakin.

Guess what!  Ei se rauhoittunut. Nykyään myös naisen lapset saavat osansa purkauksista.

Kun katsoo ympärilleen; omaa avioliittoaan, siskon, naapurin, vanhempien, kaverin tai kummin, ehkä joka toinen edes sanoo olevansa tyytyväinen saati onnellinen siinä liitossaan. Silti se muuvi tehtiin, mentiin naimisiin, sinne pimeään uuniin, jonka toivottiin muuttavan kaiken.

Tietty olisi pitänyt ymmärtää heti kättelyssä. Ei se uuni toimi. Ei sun, mun, naapurin, kummin tai kaverin kohdalla.

Sitä saatiin, mitä alussa tilattiin.